Paluu arkeen

Eilen alkoi koulu taas. Palasin sinne ihan hyvillä mielin, koska harjoittelu ei nyt mennyt ihan niin erinomaisesti kuin olin toivonut. Mukavaa vaihtelua ja näkee kavereitakin enemmän.
Eilisillä tunneilla koin myös eräänlaisen valaistumisen. Keksin siis itselleni opinnäytetyöhön aiheen! Jippii minä! Ajattelin, että jos sitä hyvissä ajoissa aloittelisi, niin voisi vaikka valmistuakin hyvissä ajoin. Tänään alkoi Tutkiva ja kehittävä osaaja-kurssi, jossa käydään läpi mm. erilaisia tutkimustapoja ja opinnäytetöiden työtapoja. Kurssin puitteissa tehdään myös tutkimussuunnitelma, jonka voin sitten tehdä jo ihan oikein opinnäytetyöidean mukaisesti. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Koulutusohjelmanjohtaja palaa ensi viikolla Afrikasta, joten siihen mennessä täytyy pistää paperille ylös ideoita aiheesta ja käydä sitten juttusilla. Mä olen todella innoissani tästä jutusta ja kerrankin ajoissa jonkun tällaisen asian suhteen, mutta tosiasia on se, että mitä reippaammin tätä asiaa hoitaa eteenpäin, sitä lähempänä häämöttää valmistuminen. Kun vielä tietäisi mitä haluaa tehdä valmistuttuaan.. :D

Noh, yksi asia kerrallaan.

Kommentit

Suositut tekstit