Neitvuoren valloitus

Oltiin jo aiemmin viikolla päätetty, että lauantaina käydään Neitvuorella ja tänään puolelta päivin lähdettiin valloittamaan 184 metriä (110 m Saimaan pinnasta) korkeaa mäennyppylää.

Neitvuori kuuluu Etelä-Savon korkeimpiin paikkoihin ja se sijaitsee Mikkelissä, noin 20 kilometriä Anttolasta. Auto jätettiin parkkipaikalle ja lähdettiin kapuamaan ylöspäin. Polku on vaikeakulkuista, koska matkan varrella on paljon kiviä ja jyrkkä nousu, joten huonojalkaisten ei kannata vaivautua.


Huipulta on melkoisen upeat näkymät Luonterin vesistöön. Vielä kun olisi ollut kauniimpi päivä, niin maisemat olisivat olleet vieläkin kauniimpia. Vettä alueella tosiaan riittää ja melonta kuuluukin vaeltamisen ohella alueen suosituimpiin aktiviteetteihin. Anttolasta löytyykin varmasti kanootteja vuokraavia tahoja, jos ei omaa ole.


Huipulla nautiskelimme maisemista kahdelta näköalapaikalta ja etsimme käsiimme yhden geokätkönkin.


Kevyt vesisade oli hieman kastellut maata, mutta kalliot eivät onneksi olleet liukkaita. Lenkkikengät oli kummallakin jalassa vaelluskenkien sijaan, koska omasta mielestäni kiipeillessä ja kallioisella alustalla pehmeät kengät ovat paljon paremmat kuin kovat vaelluskengät.


Neitvuoren maastosta voi lähteä retkeilemään myös pidemmällekin matkalle, koska polut ovat yhteydessä Hiidenmaan polkuverkostoon, josta vastaa Hiidenmaanretket ry..


Pari tuntia saimme kulumaan seikkaillessa Neitvuoren maisemissa. Koska ylös kavuttiin reittiä, jolla välillä joutui turvautumaan "nelivetoon", tulimme alas hieman loivempaa reittiä, jonka varrella on rappusiakin.

Kommentit

Suositut tekstit