Lamminharjun lenkki

Pitkästä aikaa tuli käytyä Lamminharjun (myös Hyrsynharjuna tunnetaan) ulkoilualueella. Urjalan Asemalla asuessani kävin pari kertaa viikossa lenkkeilemässä näissä maisemissa.

Pari päivää on pysynyt pakkasella, joten polut olivat mukavan rapsakoita kengän alla ja luntakin oli vähän jäänyt maahan paikoitellen. Muihin lenkkeilijöihin en törmännyt, mutta joitain pikkupoikia oli montulla frisbeegolfia pelaamassa.

Täällä kiekot lentelee.


Hyinen uimaranta.

Kierrän lenkin yleensä Paskolammin (hehkeä nimi) uimarannalta sillan kautta Pitkälammin rantan ja siitä ylös harjulle ja takaisin parkkipaikalle. Joskus tulee kierreltyä polkuja muuallekin. Joskus olen Pitkälamminkin kiertänyt, mutta sitä ei voi märällä kelillä tehdä, koska ojan ylitys tapahtuu kaadettua valopylvästä pisin.



Liukas ja vino silta.

Harjun juurella.

Pitkälammin rannalla.

Viime vuotinen Tapaninmyrsky oli tehnyt tuhojaan täälläkin.


Ylös, hopi hopi!

Tuolta tultiin.

Tuonne jatkuu matka.

X merkkaa korkeimman kohdan.

Laskeva aurinko ei enää valaissut harjua. Oli synkkää.



Lopussa on aina märkää. Kesät ja talvet.

Lenkin jälkeen oli iloinen mieli ja oli kiva suunnata äidin luo pizzaa syömään.

Kommentit

Suositut tekstit