Ensilumi

Olin jo odottanut kuumeisesti lumisadetta luettuani uutisia ja katseltuani kavereiden päivityksiä Facebookissa. Lauantai-iltana yhdeksän aikaan se vihdoin alkoi. Kävin yhdentoista aikaan kävelyllä lumisateessa. Tiet olivat jo hiljaiset noin myöhään, joten sain nauttia kauniista ilmasta yksikseni. Pysähtelin välillä haistelemaan ilmaa ja tuijottamaan lumihiutaleiden tanssia taivaalla.


Aamukahdeksalta pomppasin sängystä ylös ja hyppäsin ulkovaatteisiin. Vähäiseksi oli lumimäärä jäänyt, mutta maisema näytti kauniilta. Niin valoisalta.


Tallustelin rantaan katsomaan maisemia ja tarkastamaan soutuveneen kunnon. Vene makasi paikoillaan pajuryteikköön köytettynä. Talviunilla. Joki virtasi hiljalleen, eikä jäätä näkynyt kuin ihan vähän rantaheinien välissä. Fasaani huuteli vastarannalla.

Minulla on hyvä fiilis tulevasta talvesta. Tuntuu siltä, että luvassa on muutakin kuin vesisadetta.


Kommentit

Pasi Lepola sanoi…
Kauniit maisemat teilläkin. Onneksi otit kuvia, tänään taisi sinnekin palata synkkyys!
Daphnion sanoi…
Illalla alkoi lauhtumaan. Aamulla oli sateista ja synkkää. Sitten onkin koko päivän vaan satanut vettä.

Suositut tekstit