Ilta kasvimaalla

Poikkesin viikonloppuna kotona ja pihalla minua odotti sykähdyttävä näky. Kasvimaa oli vehreä ja elinvoimainen. Natustelin salaatinlehtiä ja ruohosipulia, riivin herneitä paloistaan ja nostin ylös komeita porkkanoita ja yhden pitkulaisen punajuurenkin.


Porkkanoita jäi vielä penkkiin kasvamaan, eivätkä punajuuretkaan vaikuttaneet valmiilta. Pinaatit voi varmaan ensi viikolla kerätä ja paistella letuiksi.


Salaatti oli kasvanut hieman mahtipontisesti, mutta maukasta se vielä oli. Lehtisalaatissa oli vasta pienet lehdet, sillä sen kylvämisestä ei olekaan kauaa aikaa.



Vähän harmittaa, ettei tullut laitettua sipulia kasvamaan. Ensi vuonna sitten. Myös bataattia tekisi mieli kokeilla.


Täytyyköhän jo pian laajentaa kasvimaata?

Kommentit

Suositut tekstit