Peltileivän perässä

Eilisen Seilin reissun jäljiltä nälkä kurni mahassa ja näin mielessäni kuvia pizzasta. Pizzaa Nauvossa tarjoaa parikin paikkaa, mutta valinta oli helppo. Pub Niska ja ahvenanmaalaiset pizzat, eli peltileivät.


Pub Niska on ahvenanmaalaisen Michael Björklundin (tuttu Strömsöstä!) kehittämä ravintolakonsepti, jonka uusin paikka tämä Nauvon ravintola on. Se on alkukesästä avattu hotelli Lanternan entisen ravintolan tiloihin.


Äärettömän viihtyisä sisäpiha sataman kupeessa tarjoaa loistavat puitteet ravintolalle. Ihastuin paikan ilmeeseen jo pari viikkoa, kun saavuin Nauvoon ensimmäistä kertaa.


Ravintolan menu on simppeli ja selkeä. Kuusi erilaista peltileipää ja kaksi salaattia.


Ravintolassa oli rauhallista, joten ruoka saapui nopeasti. Gluteeniton peltileipäni oli ihanan rapsakka ja maukas. Ilmakuivattua kinkkua, vuohenjuustoa, punasipulia, balsamicoa ja rucolaa. Täydellinen makuyhdistelmä. En sattunut näkemään normiversioita, ne ovat varmaan vähän isompia. Itselleni kuitenkin yleensä riittää vähän pienempikin, ettei tartte potea ähkyä lopun päivää.



Juuri sopivasti sain syötyä ennen kun taivaan hanat aukesivat. Sisäpihalla on pöytiä myös isojen varjojen alla, joten peltileipiä voi käydä nauttimassa huonommallakin säällä. Sisätiloissakin näytti olevan muutamia pöytiä.


Pub Niska sijaitsee osoitteessa Puistotie 5. Nettisivuille, KLIK!

Kommentit

Suositut tekstit